Kirjoitan kirjoista, jotka ovat jotenkin nousseet esiin merkityksellisinä omaan havaintohorisonttiini. Kirjoja on paljon enemmän, kuin mitä on mahdollista lukea. Koen lohdullisena Bayardin toteamuksen:
”On melkein mahdotonta, että kirjallisuusälymystöön kuuluvat tunnustaisivat vain selanneensa läpi Proustin tuotannon lukematta sitä kokonaan – mikä kuitenkin on totta useimpien kohdalla.”
En kuulu tähän älymystöryhmään, joten on helppo tunnustaa, että olen lukenut Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjasta ”vain” kolme ensimmäistä teosta sekä viimeisen (joka varmaankin on kymmenes). Koko sarja löytyy kirjahyllystä ja ehkä joskus luen sen kokonaan. En ole siis kierrättänyt sitä, kuten suurimman osan muista kirjoista, jotka muuten täyttäisivät kaiken tilan.
Muutamia muitakin klassikkoja on kesken: Joycen Ulysses, Musil’in Mies ilman ominaisuuksia, Cervantesin Don Quijote.
Bayardin mukaan itse kunkin todella lukemien kirjojen suhteen vallalla on todellinen tekopyhyys. Meidän on hyvä vapauttaa itsemme tästä ja heittäytyä keskustelemaan myös niistä kirjoista, joita emme ole lukeneet. Bayard listaa neljä tapaa lähestyä kirjoja olemalla lukematta niitä – ja antaa vinkkejä, miten on mahdollista osallistua näistä ei-luetuista kirjoista käytävään keskusteluun.
- Kirjat, joita ei tunne
- Kirjat, joita on selaillut
- Kirjat, joista on kuullut puhuttavan
- Kirjat, jotka on unohtanut
Kaikkiin näihin ryhmiin kuuluvista kirjoista on mahdollista – ja on ”luvallista” – keskustella. Näillä lukemisen ja lukemattomuuden suuntamerkeillä yritän siis omalta osaltani osallistua kirjakeskusteluun.
Bayard, P. 2008. Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut. Atena. Jyväskylä.
Picture by ktylerconk (Flickr) [CC-BY-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0)%5D, via Wikimedia Commons
Kirjoitan kirjoista 