Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2015

Eduskunnan todellisuudesta, poliittisen järjestelmän tulevaisuudesta ja vähän muustakin

r4300_1037

Osmo Soininvaara (2015): Jäähyväiset eduskunnalle

Tilasin Soininvaaran uuden kirjan suoraan häneltä itseltään. Tämä vuosien mittaan jatkuvasti laajentuva ja monipuolistuva tapani hankkia kirjat verkkokaupasta – josta tässäkin tapauksessa voi katsoa olevan kysymys – kolkuttaa omaatuntoani. Kirjojen verkkokauppa tappaa fyysiset kirjakaupat ja tähän suuntaan asioita vie vaikkapa Stockmannin saneeraaja Per Thelin. Hänen yksi aikaansaannoksensa tulee olemaan Akateemisen kirjakaupan alasajo ja muuntaminen jonkinlaiseksi lehtikioskiksi laajenevan Starbucksin aulassa. Olen kahvin ystävä, mutta Helsingin Akateemiseen ”Alvar Aallon alkuperäisen suunnitelman hengessä toteutettu” – hah! – Starbucksin tulo on räikeä invaasio kulttuuri-instituutioon Akateeminen. Kirjakaupassa leijuu kaikkialla kammottavan vahva kahvin haju; on kuin vierailisi kahvipaahtimossa. Jotakin positiivista etsiessä voi ajatella, että Starbucksin perusasiakkaat tuskin kovin usein vierailevat kirjakaupassa. Nyt siihen on tilaisuus. Kokonaisuutta katsoen joka tapauksessa Akateeminen ja muut harvat suomalaiset monipuoliset laatukirjakaupat ovat tuhouralla. Vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa oleva Stockmann ”luopuu muista kuin ydinliiketoiminnoistaan”. On helppo arvata, että kulttuuri ja monipuolinen kirjakauppapalvelu eivät kuulu tähän. Akateemisen johto voi myös syyttää itseään siitä, ettei se ole osannut vuosien aikana huomioida markkinoiden signaaleja ja uusia toimintamalliaan. Kömpelö ja auttamattoman vanhanaikainen verkkopalvelu ei vastaa tämän hetken vaatimuksia. Kaupan kyky hyödyntää yleisessä keskustelussa olevia, lehdissä tai verkossa arvosteltuja tai muuten eri foorumeilla esillä olevia teemoja ja kirjoja on ollut puutteellinen. Akateemisen kohtaamispaikka on ollut toimiva konsepti, mutta sekin ajastaan jäänyt ja vain fyysiseen kirjakauppaan sijoittuva. Kenellekään ei ole tainnut tulla mieleen striimata tapahtumaa verkkoon ja kuvata siitä lyhyitä filmiklippejä myöhemmin katsottavaksi.

Olen halunnut viestiä tästä omasta verkkokauppa/kirjakauppahuolestani ja tässä sain siihen tilaisuuden. Asia ei taida suoranaisesti liittyä kirjaan Jäähyväiset eduskunnalle eikä kirja-alaa edes mainita. Soininvaara joka tapauksessa on taitava kirjoittaja, mahdollisesti myös kirjakaupan ystävä. Hän käsittelee aiheita monipuolisesti pyöräilystä politiikkaan. Pidin kovasti Fillarilla Nizzaan -teoksesta. Soininvaara on myös käsitellyt tämän uuden kirjansa teemoja blogissaan ja Suomen kuvalehden artikkeleissa. Nämä tekstit ovat varmasti syvällisempiä kuin satunnaisen lukijan ajatukset. Näistä syistä en pyri kirjoittamaan kirjasta referaattia tai arvostelua, vaan pohdin joitakin itseäni puhutelleita tärkeiltä vaikuttavia teemoja ja ajatuksia.

Mietin sitä onko Jäähyväiset eduskunnalle vaalikirja. Se ainakin ilmestyi juuri ennen kuluvan vuoden eduskuntavaaleja. Julkaisuajankohta on siinä mielessä liian lähellä näitä, että voisi odottaa tekstin kovin paljoa vaikuttavan äänestäjän päätöksiin. Eduskunnan toiminnan läpivalaisu voisi antaa aihetta tähän, koska teos tuo uskottavasti esiin poliittisen järjestelmän toimimattomuuksia. Näiden pohtiminen voisi antaa aihetta oman äänestyskäyttäytymisen tarkastamiseen. Kirja on hyvin kirjoitettu ja mukaansatempaava. Kirjoittajan tekemät vahvat johtopäätökset pakottavat lukijan pohtimaan omaa suhdettaan niihin. Soininvaara kertoo pyrkineensä häivyttämään vihreän näkemyksen. Tämä ei arvatenkaan ole helppoa, mutta kirjan kommentoijina toimineet eri puolueiden kärkinimet ovat arvatenkin antaneet tähän eväitä ja mahdollisuuksia. Teosta voinee siis varmaan pitää vaalikirjana, mutta monipuolisena sellaisena ja käyttökelpoisena lähestyttäessä asiaa erilaisista poliittisista uskomusjärjestelmistä käsin.

Talous on Soininvaaran vahvaa aluetta. Talouskehitystä käsittelevät osat on selkeästi argumentoitu. Lukijana joutuu pohtimaan sitä, mitä jää ymmärtämättä ja kirjoittajalta mahdollisesti sanomatta. Kammottavalta vaikuttaa vuoden 2011 talousennusteiden käyrien rukkaaminen keskeisten poliitikkojen toimesta paremmaksi, jotta saatiin aikaan kaikille hyväksyttävä hallitusohjelma. Samanaikaisen työttömyyden ja työvoiman tarjonnan paradoksi on ymmärrettävästi kuvattu. Kirjoittaja saa saman teeman yhteydessä tilaisuuden sivaltaa pariinkin kertaan Antti Rinnettä tämän osaamattomuudesta. Teema on ehdottomasti pohtimisen arvoinen.

Suomen vääjäämätöntä kaupungistumista käsitellään. Kirjoittajan mukaan osaamiseen ja palvelutalouteen perustuvat uudet elinkeinot vaativat vääjäämättä suurehkon kaupungin ympärilleen. Pohdin itse sitä mihin uskomukseen tämä perustuu. Miten voi olla, että vahvistuvan digitalisaation ja työn ajallisen ja paikallisen riippumattomuuden oloissa muka olisi välttämätöntä sitoutua vanhanaikaisiin kaupunkirakenteisiin. Tässä saattaa olla yhdessä jaettu harha. Entä jos Suomen mahdollisuus olisikin hajautettujen keskusten ja pienten keskusten malli, jossa vuorovaikutus painottuu nykyisiin ja tuleviin digitaalisen viestinnän mahdollisuuksiin. Tässä asiassa taidamme elää – tyypillisesti – yhden totuuden maailmassa.

Soininvaara nostaa esiin useita merkityksellisiä paradokseja; käyttämättä kuitenkaan juuri tätä termiä. Osaamiseen ja vastuuseen liittyy yksi tällainen. Kansanedustajat tarvitsevat avustajia; näistä on hyötyä sekä heille itselleen että koko järjestelmälle. Edustajat valitaan puutteellisen tiedon ja julkisen kuvan perusteella. Pätevyys jää suurelta osin arvioimatta. Avustajat valitaan tiukan seulan ja tarkan arvioinnin kautta. Seuraus on se, että jälkimmäiset ovat – ainakin noin keskimäärin – osaavampia kuin edelliset. Jatkoparadoksi muodostuu siitä, että etujärjestöistä ym. instansseista valittavat tukihenkilöt ovat erittäin päteviä, mutta näkökulmaltaan vinoutuneita. Lisäksi heidän ei sovi suututtaa lähtöorganisaatioitaan, koska on todennäköistä, että palaavat jossakin vaiheessa takaisin niihin.

Vaalikauden hallitusten ruumiinavaus on julman tehokas. Oma ja oman puolueen etu on ohjannut kaikkia ja yhteiseen linjaan sitoutuminen on ollut heikkoa. Kirja antaa kulissien takaista tietoa yleisestä suhtautumisesta eduskunnan jääriin ja jarrumiehiin ja naisiin. Nimeltä mainitaan mm. Eero Heinäluoma, Krista Kiuru. Mainittakoon, että myös kirjoittajan yhteistyökykyisiksi kokemia henkilöitä nimetään. Demarien ja kokoomuksen yhteensopimattomuus samaan hallitukseen tulee hyvin perusteltua. Kokoomuksen järjen voittava ideologisuus ja kykypuolueen kykyjen jääminen eduskunnan ulkopuolelle on armotonta analyysiä. Demarien heittäytyminen toivomaan vanhojen hyvien aikojen paluuta on samoin uskottavasti perusteltu.

Jos Suomen politiikan arviointi antaa aihetta syvään huoleen, niin myös eurooppanäkökulma on murheellinen. Euron paradoksi on siinä, että epäsymmetrisessä maanosassa yhteisvaluutta ei toimi. Eurosta luopuminen olisi myös äärimmäisen vaikea tie. Lukijaa pohdituttaa se, tajuttiinko euroon mentäessä alkuunkaan minkälaisia systeemisiä haasteita järjestelmään liittyy.

Kokonaisarviona kirjasta totean, että se kannattaa lukea. Se sai tarkentamaan näkemyksiäni ja ehkä vielä enemmän herätti pohtimaan joitakin keskeisiä kysymyksiä – joihin vastaamiseen oma osaamiseni ei riitä. Tämä hallitus oli kirjoittajan mukaan huonoin kaikista tähänastisista tai vähintään tämän käänteisen listan kärkipäässä. Myös oppositio on ollut kelvoton, kun se ei ole kyennyt pakottamaan hallitusta pohtimaan noudatetun politiikan järkevyyttä. Populismin linjalla toimivat eivät ainakaan alkuun kyenneet tai halunneet tarjota päätöksentekoon realistisia vaihtoehtoja. Jäähyväiset eduskunnalle nostaa esiin monia keskeisiä teemoja ja paljon sulateltavaa oman poliittisen ajattelun pohjaksi.

Risto Säntti 25.3.2015