Ihmisyyden ydin hirviön silmien kautta nähtynä

viimeinen_ihmissusi

Glenn Duncan. 2013. Viimeinen ihmissusi. (Suomentanut Elina Koskelin.) Otava.

Kirja kertoo ihmissudesta eli siis juuri sellaisesta otuksesta, josta on sekä kirjoitettu että filmille kuvattu loputtoman monia erilaisia ja eritasoisia tarinoita. Aihe kuulostaa lattealta ja tylsältä – mutta kuinkas sitten kävikään?

Kirjan sivupuroista – josko ne sittenkään ovat sellaisia, vaan kuitenkin olennainen osa tarinan päävirtaa – nousee esille teemoja, joiden pohtimiseen huomasin jääväni kiinni. Näitä olivat esimerkiksi merkityksen ja merkityksettömyyden välinen ristiriita sekä toistuvan arjen raastavuus ja siihen uupuminen. Samankaltaisuuden toistumisen kestämisellä on rajansa. Ikuisen jatkuvuuden idean kestäminen on päähenkilön tulkinnan mukaan sietämätön olotila ihmiskunnalle kokonaisuudessaan.

.. vain merkityksellä on väliä ja tiedämme kaikki, ettei merkitystä ole. Kaikki tarinat välittävät toiveen merkityksestä, eivät itse merkitystä. Sen vuoksi on harhaluulo kuvitella, että tarinan tuntemisella olisi väliä.

On olemassa hyvä syy siihen, miksi ihmiset irrottavat tulpan suunnilleen kahdeksankymmenen vuoden iässä: arkipäiväisyyksiin uupuminen. […] on tosiasia, ettei ihminen pystyy jatkamaan jokapäiväisten syyn ja seurauksen rynnäkköjen läpi rämpimistä. […] Ihminen ei kestä syitä ja seurauksia yli kahdeksaa vuosikymmentä.

Minua painoi raskaasti maailman kyky jatkaa, tuottaa ainutkertainen päivä toisensa perään, oksentaa sotia ja keskusteluja. […] Ihmisen kollektiivinen alitajunta ei voi sietää ajatusta, että asioita tapahtuu aina vaan, joten se on päättänyt (kollektiivisesti, alitajuisesti) viedä planeetan loppuunsa. Ekologinen apokalypsi ei ole vahinko, se on syvällekäypä lajin strategia.

Tämä viimeisen lainauksen ajatus ihmisen sivilisaation lyhytaikaisuudesta on  suoraan yhteydessä yhteen perusteltuun selitykseen maailmankaikkeuden hiljaisuudelle eli  sille, miksi maailmankaikkeudesta ei löydy (muuta) älyllistä elämää kuin se mitä tällä asuttamallamme planeetalla on. Potentiaalisten planeettojen ja uskomattoman pitkien aikakausien moninaisuudessa maailmankaikkeuden tulisi – yhden perustellun olettamuksen mukaan – olla tulvillaan monenlaisia tietoisia elämänmuotoja. Hiljaisuutta voi selittää sivilisaatioiden suhteellisella lyhytaikaisuudella. Näille puolestaan löytyy monia selityksiä – avaruuden uhat, asteroidien törmäykset, luonnonkatastrofit. Yksi selitys –  johon myös ihmissusi näyttää uskovan – on sivilisaation itsensä sisäisesti tuottama ja sisältäpäin syntyvä tuho.

Kirjasta löytyy kiinnostavaa merkityksen, tietämisen ja totuuden sekä uutisen luonteen pohtimista. Tarinassa pohditaan totuuden ja vaihtoehtoisten totuuksien erottamisen vaikeutta, ei-toden esittäminen totena ja päinvastoin.

Jopa Uutiset tietää, ettei oikeita uutisia ole, ja näkee suurenmoista vaivaa antaakseen sisällölleen tärkeää uutuusarvoa. Kerro mielipiteesi on uusin typeryys, uutistenlukijat lukemassa katsojien sähköposteja […] … demokratia, joka teki jokaisesta bloggaavasta ääliöstä kriitikon ja jokaisesta vaahtoavasta fasistista poliittisen asiantuntijan.

Tässä todellisuudessa me mitä ilmeisimmin juuri nytkin elämme. Asiantuntijaa ja asiantuntijan näköistä, omasta vaihtoehtoisesta tulkinnastaan suunnattoman innostunutta maallikkoa ei voi – ainakaan ensisilmäyksellä – erottaa toisistaan. Ilmastomuutoksen kieltäjät, kovan rasvan rakastajat, syvällisen lääketieteellisen tiedon hetkessä haltuunsa ottavat biohakkerit ja kaikki heidän kaverinsa saavat mediassakäyttöönsä tilaa ja uutisaikaa siinä missä pitkälliseen, syvälliseen ja koeteltuun tutkimustietoon näkemyksensä perustavat ’oikeat’ asiantuntijat. Sotia käydään ja niitä perustellaan toisilleen täysin vastakkaisilla ja jopa (puhuvan vallankäyttäjän) oman aikaisemman väittämän kanssa ristiriitaisin kertomuksin.

No niin, takaisin itse kirjaan. Sen päähenkilö, ihmissusi siis, on tilastaan ja tilanteestaan hyvin ahdistunut. Hän on elämiensä pitkien vuosien kuluessa joutunut harjoittamaan runsaasti tarkoituksen ja tarkoituksettomuuden, uskon ja jumaluuden pohdintaa; ja päätynyt hyvin eksistentiaalifilosofisiin tulkintoihin.

Toisinaan vakuutuin puoliksi siitä, että kuulin puiden kuiskailussa, veden hykerryksessä ja ilman hälinässä Kaikkivaltiaan tuomion. Mutta tunteen korvasi aina pahempi tunne: että Jumalan äreän jylinän paikalla olikin universumin kokoinen hiljainen kimpale.

Taas kolossaalinen hiljaisuus siinä, missä Jumalan, jonkun, kenen tahansa äänen olisi pitänyt kaikua. Opi tämä nyt kerralla, veljeni sanoi. Ei ole olemassa mitään. Se ei tarkoita mitään. […] Elämä on pelkkä lausunto siitä, mitä sattuu olemaan. Se on kaikki mitä maan päällä tiedetään ja mitä tarvitsee tietää.

Valitsemani otteet kirjasta saattavat vaikuttaa raskassoutuisilta. Kuitenkin itse  kirjan lukeminen oli kevyempää ja helpompaa, kuin lainauksien perusteella saattaisi olettaa. Kirjan tarina oli mukaansatempaava. Lukijana pohdin jatkuvasti sitä, minkälaisen uuden kulman kirjoittaja löytää tähän toistettuun ja kuluneeseen aiheeseen. Ja löysihän hän.

Viimeisen ihmissuden persoona rakentuu – luonnollisen arvattavasti – samalle vastakkainasettelun mallille kuin Robert Lous Stevensonin tarina tohtori Jekyllistä ja herra Hydestä. Kirjailija viittaa –  ehkä hieman päälleliimatusti – moniin maailmankirjallisuuden klassikkoihin. Perusteena on se, että tarinan päähenkilö eli samaan aikaan kuin viitatut, lähinna 1800-luvun kirjailijat ja tutkijat. Puuttuvat maininnat kevyemmän elokuvakerronnan klassikkoihin olisivat myös olleet perusteltuja. Jotkin teoksen toiminnalliset osat ovat hyvinkin filmillisiä ja niillä on yhteys vaikkapa Alien-elokuvaan.

Voisi ajatella, että ihmissusi on metafora tyhjään, ulkokohtaiseen, pinnalliseen todellisuuteen heitetylle nykyihmiselle. Hän kestää olemisensa tarkoituksettomuutta tiettyyn pisteeseen saakka. Rajan ylittyessä – kerran kuussa, täydenkuun aikaan – mitta täyttyy ja muottiin pakotetusta ihmisestä purkautuu esiin hirviö.

Tarina on kirjoitettu vauhdikkaan toiminnalliseksi. Se tempaisi mukaan ja piti tempossaan. Pieni pettymys oli se, että kyseessä on moniosainen teos. Tätä en tajunnut tarkastellessani kirjaa ja harkitessani sitä luenko tämän vai en. Nyt joudun siis lukemaan vielä toisen ja kolmannen teoksen samasta aihepiiristä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s